Eilen tultiin illalla kymmenen jälkeen Club for fiven konsertista. Ja mieli on niin iloinen vieläkin. Oli todella UPEA konsertti! Sali oli täynnä ja tunnelma katossa, huima kokemus!

Aamulla heräsin taas puhtia täynnä ja miehen ilme oli näkemisen arvoinen, kun aamupalan jälkeen kysyin, että lähtiskö hän kaveriksi kävelylenkille. Tälläistä ehdotusta en nimittäin ihan äskettäin ole suustani päästänyt...Heitettiin sitten reipas muutaman kilometrin lenkki ja sehän tuntui hyvälle. Ei mitään hiki päässä, henki vinkuen tehtiä lenkkiä heti aluksi, vaan sellaista reipasta, mutta nautittavaa kävelyä. Vauhtia kyllä hidasti tajuttoman liukas kelikin, kävelytiet ovat todella luikkaita. Hiekoittajat, nyt äkkiä töihin, ennen kuin porukka lähtee sunnuntailenkille!

Muuten, tuossa aikaisemmin mainitsemani Cokis-riippuvuus, se on jo mennyttä! Olen ihan ihmeissäni, että näinkö helppoa se olikin? Pari päivää teki mieli kylmää Cokista, mutta enää se ei ole edes käynyt mielessä. Kahvin juonti on myös järkevissä mittasuhteissa, 3-4 mukillisessa päivää kohti.

Tämän aamun aloitin kahdella keitetyllä munalla, rasvaisella (herkullisella) sveitsiläisellä juustolla, kaalisalaatilla ja kahvilla. Lounaaksi pistelen ihan kohta pekoni-avokadosalaattia. Ja päivälliseksi sitruunakanaa, papuja pekonissa, salaattia ja marjoja. (Lapset pyörittelee silmiään; mikä äiskälle on tullut?)

Aamulla vaaka näytti lukemia 88,6kg. Housut tuntuu löysemmiltä ja ulkoiluhousut mahtuivat jalkaan!