Tämän päivän aamiainen herätti ansaittua kateutta työpaikalla. Sienimunakas, pekonia ja kaalisalaattia, päälle kupillinen kahvia. Eipä iskenyt nälkä ennen lounasta! Tunnelmat olivat melkolailla sekavat, kun pistelin annosta poskeeni. Se kaikki rasvan määrä ja laatu! Mutta ei käy kieltäminen, hyvälle se maistui ja jaksoin ihan toisella tapaa töissä, kun maha ei kurninut jo parin tunnin päästä aamupalasta. Antti Heikkilän ajatus on, ettei aamupala ole sen kummempi ateria kuin muutkaan päivän ateriat. Päivään sisältyy kolme kunnollista ateriaa. Väliäkö sillä, syötkö lihasi aamulla vai illalla? Minulle tämä sopii, koska syön aamupalani vasta työpaikalla, jolloin olen ollut hereillä pari tuntia ja minulla on jo kiljuva nälkä.

Lounaaksi söinkin hapankaalia, kaalisalaattia ja sardiinia. Sardiinin ulkonäkö ei ole maailman viehättävin, mutta niinpä vain pistelin annoksen poskeeni. Ei se nyt pahaa ollut, mutta ei sitä suurinta herkkuakaan. Yleensäkin kala on minulle melko outo ruoka, harvoin sitä tulee tehtyä. Osittain tämä johtuu siitä, ettei meidän kylällä myydä tuoretta kalaa missään! Ja ne vakuumipakatut kalat eivät oikein vakuuta tuoreudellaan.

Seuraavan kerran, kun syös sardiinia, on muistettava varata hammasharja ja -tahna mukaan. Tuntui, että sardiiniannoksen jälkeen hengitys löyhkäsi jokseenkin hirveälle.

Päivällistä varten oli hankittava muikkuija, operaatio sinänsä.... ja nyt ne pitäis vielä osata valmistaakin, oi ja voi... Mutta muikkuija etsiessäni huutelivat Cokis-pullot minulle kutsujaan kaupan hyllyiltä. Ai että osasivatkin olla houkuttelevan näköisiä! Ihan pystyin mauistamaan Cokiksen suussani. Mutta jospa se riittäisi, se, että kuvittelen maistavani Cokista (pakko riittää)!

Muuten olo on edelleen ihan samanlainen, väsyttää. Oikein odotan sitä päivää, kun voin sanoa, ettei väsytä. Toivon ja uskon, että sellainenkin tulee.

Vaakan patterista loppui potku, joten tämän päivän painoksi sain vain lukeman 8888. Huomenna uusi yritys.